Etsijöitä etsimään

Kristillisessä kentässä on viime vuosina puhuttu paljon etsijäystävällisistä seurakunnista. Monet tahot ovat pyrkineet seuraamaan Yhdysvalloissa Chicagon kaupungissa toimivan Willow Creek -seurakunnan kehittämää toimintaa, jossa pyritään luomaan niin houkutteleva kokouskulttuuri, että tilaisuuksiin tulevat kokevat olonsa mahdollisimman kotoisaksi.

Pastori Bill Hybelsin synnyttämä malli on jakanut uskovien mielipiteitä. Jotkut ovat nähneet etsijäystävällisen seurakuntakulttuurin tuovan vastauksen siihen, kuinka ihmiset saadaan tulemaan ja myös jäämään uuteen yhteisöön. Toiset taas ovat kokeneet mallin rajoittavan spontaania Pyhän Hengen toimintaa sekä johtavan seurakunnan pinnallisuuteen ja kompromisseihin.

Etsiessämme suomalaisinakin kuumeisesti eri ilmansuunnista mallia kokouskulttuurista, jonka avulla saisimme uskosta osattomia tulemaan tilaisuuksiimme, olisi tarpeellista ensin pysähtyä perusongelmamme ääreen: miten saisimme vietyä Kristuksen aikamme kulttuurien keskelle?

Useimpien seurakuntien kokemus osoittaa, että liian harvoilla kristityillä on kosketuspintaa omien yhteisöjensä ulkopuolelle. Ystävystyminen uskosta osattomien kanssa vähenee uskoontulon jälkeen olemattomiin yleensä jo muutamassa vuodessa. Etsijöitä puoleensa vetävä yhteisö on tärkeä, mutta ennen kaikkea tarvittaisiin etsijöitä puoleensa vetäviä kristittyjä.

Kun muutama vuosi sitten Suomeen saapui suuri joukko turvapaikanhakijoita, tapahtui seurakunnissa jotain yllättävän positiivista. Huomattava joukko uskovia kulttuurillisesti hyvinkin erilaisista seurakunnista aktivoitui ja otti maahanmuuttajat avosylin vastaan. Ystävyyden ja rinnallakulkemisen seurauksena saamme nyt iloita sadoista kääntyneistä muslimeista, joita on kastettu eri puolilla maatamme.

Avain tähän ei ollut kokouskulttuurin muutos, vaan uudesta mahdollisuudesta innostuneiden uskovien muutos. Uskaltautuminen ulos omalta mukavuusvyöhykkeeltä synnytti uutta elämää niin etsijöissä kuin opastajissa.

Se, miten saisimme seurakuntien jäsenet rohkaistumaan ja aktivoitumaan tavallisten suomalaisten kohtaamiseen, on kysymys, jonka pitäisi nousta pohdintalistamme kärkeen. On hyvä muistuttaa itseämme, että tehokkain evankelioimismetodi on ihmisten parissa rohkeasti uskoaan todeksi elävä kristitty.

Ristin Voitto -lehden numerossa 34 evankelista Jussi Korvajärvi toteaa, että Suomessa on hyvä maaperä evankeliumille, ja hän kysyy: ”Löytyykö polku kadulta seurakuntaan?” Hyvä kysymys, jota täydentää kysymys: löytyykö seurakunnasta polku kadulle?

Niilo Närhi

Kirjoittaja on Avainmedia Lähetysjärjestö ry:n toiminnanjohtaja.